Tervetuloa!

 

Kennelimme sijaitsee Tyrnävän kunnassa, Haurukylällä, Temmesjoen läheisyydessä. Kotitilamme nimi on Metsäkruunu, josta kennelnimi tulee. Isäntäväen Pauliinan ja Karin lisäksi laumaamme kuuluvat karkeakarvaiset mäyräkoirat FI KVA-L Joenpenkan Ehtoisa-Emma, Emman ensimmäisestä pentueesta Elmeri, FI MVA Joenpenkan Iskevä-Ippo ja toisesta pentueesta oma kasvattimme Miina, Metsäkruunun Jymy-Yllätys.

Harrastamme koiriemme kanssa pääasiassa ajometsästystä ja jonkin verran pienpetopyyntiä. Toimimme koiriemme kanssa myös haavakkojäljestysapuna metsästysseuroille ja viranomaisille kolari- ja salakaatotapauksissa (hirvi, kauris, peura). Rotukohtaiset kokeet (MÄAJ, MEJÄ, VAHI, LUT) ja näyttelyt kuuluvat myös osana arkeemme kasvatustyön tueksi/näytöksi koiriemme taipumuksista ja ominaisuuksista.

Tavoitteenamme on kasvattaa rotumääritelmän mukaisia, terveitä ja monipuoliseen metsästyskäyttöön olevia karkeakarvaisia mäyräkoiria.

Kasvattajakurssin suoritimme 14.10.2012 ja samana päivänä allekirjoitimme kasvattajasitoumuksen. Kennelnimemme myönnettiin 4.2.2013. Olemme käyneet koetoimitsija 1 ja 2/MÄAJ sekä 2011 saimme MÄAJ-palkintotuomarioikeudet. Palkintotuomareiden jatkokoulutuksen/MÄAJ suoritimme 18.9.2013.

 
Jäsenyytemme:

Suomen Kennelliitto ry

Suomen Mäyräkoiraliitto ry

SuKoKa - Suomen Koirankasvattajat ry

Pohjois-Suomen Mäyräkoirakerho ry

Länsirajan Kennelkerho ry

Limingan-Temmeksen Metsästysyhdistys ry

Ala-Temmeksen Erä ry

Tyrnävän Riistansuojelijat ry

Kota-Erä ry